lauantai 29. toukokuuta 2010

Virallisen kesän odotusta...


Niin sukkelaan menee aika,
ettei oikein itse pysy mukana.
Luonnossa tapahtuu ihmeitä joka päivä -
yhdessä päivässä
huomaan kukkien ja pensaiden kasvun.
Nyt toivotaan sateiden jälkeen
kovasti jo aurinkoa ja
ettei etanat olisi valloittaneet
kostean kelin jälkeen pihaa.

Tässä muutama yleiskuva pihalta,
miltä näyttää toukokuun lopulla.
Suurin osa kukista odottelee vielä kukintaansa -
valtavia kukintoja
saa odotella vielä kuukauden päivät,
sillä silloin vasta
 väriloisto alkaa.


















lauantai 22. toukokuuta 2010

Valloittava Kirsikka....

Toukokuu on jo pitkällä,
loppua kohden mennään.
Kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet
näin kesälomalaisen näkökulmasta aivan mahtavat.

Pääosin olen puuhastellut
pihalla kitkentähommissa.
Pihamaa alkaa olla jo vihreä,
mutta kukat ja värit vielä puuttuvat,
sillä sankan metsikön vuoksi
ei kukat kuki vielä hetkeen.

Joitakin kevään kukkijoita toki on ilmaantunut,
mutta suurin osa kasveista
herää väriloistoon hieman myöhemmin.

Terassi on saanut kesäloiston jo ylleen....





Totuttuun tapaan
Olka vetää päiväunia riippumatossa.
Tosin alaosa on näköjään jo mennyt rikki ja
joutuu nukkumaan maata vasten,
muttei näytä haittaavan :)

Katettu terassikin on saanut oman
merihenkisen tyylinsä....




Takapihalla alkaa olla jo
vihreää ja rehevää,
penkkien kitkemisetkin on
jo suurimmaksi osaksi tehty.
Nurmikkoa ollaan paikkailtu
ja vettä odotellaan....




Tässä viime vuonna laitetut ja
rakennetut kukkapenkit,
tämä onkin yllätys,
mitä kukkia penkistä nousee,
sillä muisti pätkii,
mitä sinne on syksyllä istutettu.

 



Tällä hetkellä kukkii aivan mahtavasti
valkoiset kirsikkapuut.
Koskaan aiemmin puut eivät ole olleet näin täynnä kukkia.
Valitettavasti kuva ei anna oikeutta komeudelle.




Tässä vielä pari kuvaa,
jotka jostain syystä hypähtivät
 alaosaan tallennusvaiheessa ...



Nyt odotellaan siis
hieman sadetta pitkän hellejakson jälkeen,
jotta saadaan nurmikko ja
kasvit kukoistamaan.

Kesä etenee kovaa vauhtia ja
 niin myös päivä päivältä penkeistä nousee uusia kukintoja.
Hyvin ovat kaikki kasvit
säilyneet lumisen talven jälkeen,
 joten nyt odotellaan
kesäkuun lämpimiä päiviä ja
väriloistoa kukkapenkeissä.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Hykertelyä....

Nyt se on paikoillaan
 ja
valmiina vastaanottamaan kesää :)
Siis se katos.
Siitä tuli
just passeli tähän terassille.

Siellä voi nauttia niin
kesäkuumalla
kuin
viileämmälläkin
kelillä kupposen jos toisenkin.
Ja mikä parhainta -
kerrankin on tehty kivannäköiset
baden baden-pehmusteet.
Samaa sarjaa löysin pehmusteita 
myös ruokaryhmän tuoleihin,
joten
minusta aika rauhallinen kokonaisuus -
vielä ilman mitään koristeita tai kukkia.
Nyt odotellaan vaan niitä loppuviikon
luvattuja helteitä....



lauantai 8. toukokuuta 2010

Sataa ja paistaa

Sataa ja paistaa -
näenkö sateenkaaren?
Tänään on ollut jännä keli -
taivaan Herra
ei ole oikein osannut päättää,
antaisiko se maan päälle
aurinkoa vai sadetta -
niinpä sieltä on tullut
molempia,
jopa yhtä aikaa.



¨

Nyt minä menenkin
metsästämään sateenkaarta ja
 kenties aarretta
sateenkaaren päässä....